Reptiliaanit

Yhteyden avautuminen. Joulukuun 3. päivänä 1967 kaksikymmentäkaksivuotias poliisi Herbert Schirmer kohtasi partiokierroksellaan Ashlandissa Nebraskassa aluksen, joka leijui tien yllä. Hän välähdytti kaukovaloja, ja alus nousi. Matkasta puuttui aikaa ja kaulaan jäi punainen jälki. Hypnoosissa psykologi Leo Sprinklen kanssa Schirmer kuvasi miehistön puvuissa siivekkään käärmeen tunnuksen, telepaattisen viestinnän, hänelle näytetyn tähtikartan sekä ilmoituksen siitä, että Maata tarkkaillaan eikä vahinkoa aiota. Hän läpäisi valheenpaljastuskokeen, ja Condonin komitea kutsui hänet kuultavaksi.

Kansan kotimaailma. Reptiliaanien alkuperä on Dracon tähdistössä ja erityisesti Alpha Draconiksen alueella. Sukuhaaroja, maailmoja ja siirtokuntia on useita, joten yhtä yhteistä kotiplaneettaa ei ole. Draco itse on pohjoisen taivaan tähdistö, joka ei koskaan laske: lohikäärme kiertää napatähteä läpi yön eikä katoa horisontin taakse missään vaiheessa. Kuvaus sopii siihen, mitä tämä yhteys ihmisen elämässä on. Se ei tule ja mene, vaan kiertää samaa kehää ja on aina jossain näkyvissä.

Miten tämä kansa esiintyy? Reptiliaanit kohdataan matelijamaisina humanoideina, maanalaisten tukikohtien yhteydessä sekä vallan ja muodonmuutoksen verkostoissa. Läsnäolo tuntuu raskaalta, koettelee rajoja ja nostaa piilotetut rakenteet näkyviin. Schirmerin näkemä tunnus kannattaa panna merkille: siivekäs käärme on vanhimpia ihmisen kaivertamia vallan merkkejä, ja sama kuvio toistuu Mesopotamian, Egyptin ja muinaisen Amerikan taiteessa. Kohtaaminen saapui siis tunnuksella, jolle ihmiskunnalla oli jo nimi.

Tehtävä ihmiskunnan rinnalla. Tämän kohtaamisen arvo on koetuksessa. Se paljastaa nopeasti sen hetken, jona ihminen on luovuttamassa päätöksensä jollekulle toiselle tai omalle pelolleen. Yksi asia on kuitenkin sanottava suoraan: opetus on tarkoitettu sisäänpäin. Se on työkalu oman rajan tunnistamiseen eikä linssi, jonka läpi katsottaisiin toisia ihmisiä. Sinä hetkenä, kun sitä alkaa käyttää muihin, se on jo kääntynyt väärin päin, sillä pelko on siirtynyt katsojaan. Oikein käytettynä se opettaa tunnistamaan manipuloinnin, varjelemaan omaa tahtoa ja kieltäytymään pelon liitoista.

Miten yhteys avautuu? Yhteys voi tuntua painostavana energiana, rajojen koetteluna tai tilanteena, jossa pelko yrittää tehdä päätöksen ihmisen puolesta. Tunnusmerkki on kiire ja se, että vaihtoehdot kapenevat äkisti kahteen. Tärkein vastaus on rauhallinen oma tahto ja aika: kieltäytyminen ei tarvitse perusteluita, ja päätöksen saa siirtää huomiseen.

Mistä läsnäolon voi tunnistaa? Matala raskas värähtely, matelijamaiset silmät, vallan merkit ja voimakas tarve suojata oma tila kuuluvat tähän yhteyteen. Pelko on silti huono todistaja. Läsnäolo, joka pelottaa, ei ole automaattisesti vihamielinen, eikä läsnäolo, joka rauhoittaa, automaattisesti ystävällinen. Luotettavampi mittari on se, mitä yhteys tekee valinnanvaralle: lisääkö se vaihtoehtoja vai vähentääkö niitä. Kohtaaminen paljastaa heikot rajat nopeasti, ja se on epämiellyttävä palvelus mutta palvelus silti.