Insektoidit

Yhteyden avautuminen. 1980- ja 1990-luvuilla yhä useampi lähikontaktin kokija alkoi kuvata aluksilla pitkiä rukoilijasirkkamaisia olentoja. David Jacobs kokosi vuonna 1992 yhteen kymmenien kokijoiden muistoja, ja insektoidit toistuivat niissä tarkkailijoina, jotka valvoivat harmaiden työtä puuttumatta siihen. Kertomusten tunnesävy hajosi kahtia: osa kokijoista kuvasi lamaannuttavaa kauhua, osa poikkeuksellista lempeyttä. Molemmat ryhmät sanoivat kuitenkin saman asian olennon katseesta. Se katsoi kuin olisi tuntenut kokijan pitkään.

Kansan kotimaailma. Insektoidien eri parvet toimivat Orionin, Dracon ja Antareksen alueilla sekä ulottuvuuksien välisissä kollektiiveissa, eikä yhtä kaikille yhteistä kotiplaneettaa ole välitetty. Kysymys kotiplaneetasta on heidän kohdallaan hieman väärin aseteltu. Koti ei ole heille paikka vaan mieli, johon kuulutaan, ja parvi voi vaihtaa maailmaa menettämättä kotiaan. Tämä tekee heistä vaikeasti kartoitettavia ja selittää, miksi heidät tunnistetaan tavasta eikä osoitteesta.

Miten tämä kansa esiintyy? Insektoidit kohdataan aluksilla pitkinä mantisolentoina, jotka johtavat tutkimustilanteita ja valvovat muiden työtä. Yhteys avautuu myös unissa, meditaatioissa ja muuttuneissa tietoisuuden tiloissa telepaattisina kuvina ja kokonaisina järjestelminä. Kokijat panevat lähes aina merkille liikkumattomuuden. Olento voi seistä täydellisen paikallaan niin kauan, että sitä alkaa erehtyä pitämään huoneen rakenteena, ja liike alkaa vasta, kun se on tarpeen.

Tehtävä ihmiskunnan rinnalla. Parvella ei ole sanaa "minusta tuntuu" eikä myöskään sanaa "yksin". Ulkoapäin katsottuna se näyttää yksilön katoamiselta, sisältä katsottuna yksinäisyyden puuttumiselta, ja insektoidien opetus asettuu juuri tähän väliin: missä kulkee raja kuulumisen ja katoamisen välillä? He eivät vedä sitä rajaa ihmisen puolesta. Toinen puoli heidän opetustaan on muodonmuutos, eikä se ole kaunis. Toukka ei paranna itseään perhoseksi vaan hajoaa ensin lähes nesteeksi. Insektoidit eivät pehmennä tätä kohtaa lainkaan: mikään ei muutu perinpohjaisesti säilyttäen entistä muotoaan.

Miten yhteys avautuu? Yhteys voi ilmetä etäisenä tarkkailuna, hyvin nopeina ajatusrakenteina tai kuvina parviälyn säikeistä ja toisiinsa liittyvistä pisteistä. Viestit ovat viileitä, lyhyitä ja järjestelmällisiä. Kohteliaisuuksia ei vaihdeta, koska parvi ei näe niissä sisältöä. Kokemus on usein enemmän mittaus kuin kohtaaminen, ja silti moni kertoo tunteneensa sen jälkeen olonsa oudon rauhalliseksi.

Mistä läsnäolon voi tunnistaa? Rukoilijasirkkamaiset hahmot, hunajakennot, toistuvat ruudukot ja monen mielen sulautuminen yhdeksi ovat heidän merkkejään. Kohtaamisen tunnistaa siitä, että huomio siirtyy pois itsestä: omat murheet eivät katoa mutta kutistuvat oikeaan kokoonsa. Tässä on myös erottelun paikka. Aito insektoidiyhteys jättää kokijan omat rajat ehjiksi. Jos yhteys alkaa vaatia luopumaan omasta tahdosta parven hyväksi, kyseessä ei ole enää opetus vaan sulauttaminen, ja sen saa keskeyttää ilman selityksiä.